Otsikko kuvaa aika hyvin mun tänpäiväisiä fiiliksiä. Ensimmäinen asia mikä oli mielessä (pommiin nukkumisen aiheuttaman vitutuksen jälkeen tietty) oli, että miten ihmeessä mä laitan mun tukan ilman, että se lyhyys erottuu. Menin sellasella sienimeiningillä, tukka oli takaa tupeerattu ja vedetty pinneillä ylös, siis semmoinen kasvain takaraivossa ja sen ympäri huivi. Luultavasti tuutte näkemään kuvaa siitä ennemmin tai myöhemmin, tänään en ottanut kun ahdisti vielä liikaa.
Päivä oli muutenkin tosi "onnistunut", olin 8h yöunista huolimatta kuin ruumis, meinasi kovasti tulla uni mm. historian tunnilla. Ja no, joidenkin ihmisten empatiakyvyttömyys ja tilannetajuttomuus (ah, mikä sana) pisti suututtamaan aika paljon. Jos ihmisestä näkee, että sillä on paha olla, eikä sitä juuri sillä hetkellä huvita avautua sen pahan olon syistä, ei siitä kannata jäädä inttämään. Saati loukkaantua ja alkaa sitten vittuilla. C'mon please..
Selvisin tänään koulupäivästä lähinnä sen voimalla, että pääsin Mian kainaloon angstaamaan iltapäiväksi. Onneksi on yks, joka jaksaa aina olla ilonen mun näkemisestä, ja jota ei haittaa vaikka ei aina oiskaan niin hilpeä tai tukka ois huonosti tai mitä ikinä.
Nimittäin Indy, Mian hauvalapsi. Tossa se on vielä iihan pikkunen, nyt se on jo aika paljon isompi, korvillakin kokoa varmaan enemmän kun itse koiralla oli tän kuvan ottamis hetkellä. Pahoittelen kuvanlaatua, tää oli paras niistä, mitä mulla on olemassa. Ette usko, miten vaikea hyperaktiivista pentua on kuvata, etenkin pimeessä ja huonolla kameralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti