keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Pitäis olla jotenkin niin smooth

Oon jo pidemmän aikaa pyöritellyt päässäni ideaa postauksesta, jossa selittäisin jotain omasta kropastani ja suhteestani siihen, sekä meikäläisen mielipiteitä paino- ja ulkonäköasioista. So here it goes. Korostan, että esitän siis omia mielipiteitäni ja mun kanssa SAA olla eri mieltä. Sen saa myös tulla kertomaan jos siltä tuntuu.

Oon nykyisin oikeestaan hyvinkin tyytyväinen omaan kehooni, jotenkin tuntuu, että kaikilla muilla ikätovereilla on jotain issueita ulkonäkönsä ja kaikenlaisten ruumiinmuhkuroiden kanssa. Toki mussakin on sellaisia kohtia joista en erityisemmin välitä, mutta oon oppinut elämään niiden kanssa ajan myötä. Toki taidan olla myös aika onnekas noin niinkun geneettisesti, en liho herkästi vaikka söisin huonostikin ja mulla on malliltaan sopusuhtainen vartalo. 

Toisaalta oon tässä viimeisen vuoden aikana huomannut, että ne epäsäännölliset elämäntavat ihan oikeesti vaikuttaa, uskokaa tai älkää. Nimittäin univaikeudet tai yleisesti valvominen, ruokailuiden skippaaminen ja säännöllisyyden puute on ainakin mulle saanut tartutettua muutaman kilon sitten viime syksyn. Niin ja seurustelu lihottaa myös.

Mä en mitenkään säännöllisesti vahtaa painoani, yleensä saan tietää sen noin kerran vuodessa jossain terkkarin tarkastuksessa. Yleensä kaikkien paino heittelee vähän riippuen ties mistä, kuun asennosta ja vuorovedestä (joka muuten riippuu kuun asennosta) yms, en siis näe mitään syytä käydä vaa'alla joka päivä. Meillä ei edes ole kotona moista kapistusta.

Mussa on paljon sellaisia asioita, joiden oon kuullut olevan joillekuille hankalia, esimerkiksi pituus. Oon huikeat 157 senttiä pitkä, enkä haluais olla senttiäkään pidempi. Paitsi tietty yksin kaupassa ollessani, kun niihin ylähyllyn tavaroihin ei ihan tosissaan välttämättä yletä. Jännä sinänsä, että mun molemmat vanhemmat, sekä 3 vuotta nuorempi pikkusisko on kaikki ihan reilusti pidempiä, Hilla meni musta ohi about sillon kun olin seiskalla. Mun mielestä se on aina ollut lähinnä huvittavaa. Korkokenkiäkään en oo koskaan käyttänyt siksi, että näyttäisin pidemmältä, ne vaan on kenkinä kivempia kuin tasapohjaiset. Jotenkin tää lyhyys on jo osa mun identiteettiä, pidänkin sitten itestäni kahta kauheempaa meteliä.


Pituuteen liittyen oon joskus kyllä toivonut omistavani pidemmät (tai laihemmat jalat), olin yläasteen loppupuolelle asti sitä mieltä, että mun reidet on läskit ja pohkeet liian paksut ja yhyy. Kuvistakin sen näkee, että mun reidet osuu seisoiessa toisiinsa, mikä oli jotenkin kauheeta silloin. These days se vituttaa lähinnä siksi, että kaikki kivat housut repeää haaroista, kun ne hankautuu puhki kävellessä. Nyt oon todennut, että helvetin paljon paremmin tälläset muodokkaammat jalat mulle sopii, kun sellaiset ylhäältä alas samanpaksuiset tikut. Pohkeiden paksuuteen vaikuttaa mulla varmaan aika paljon myös heppailu, se kun treenaa kyseisen alueen lihaksia melkoisen tehokkaasti.


Keskivartalossani en nää kauheesti valitettavaa, mulla kilot menee käsivarsiin ja jalkoihin, joten maha on pysynyt suhteellisen timminä, mikä on kovinkin kivaa. Vatsa- ja selkälihakset on mulla ainakin vielä viime talvena (silloin tein viimeksi vatsa- ja selkälihasliikkeitä, krhm...) ollut aika rautaisessa kondiksessa, koska ridaaminen vaatii semi vahvaa keskivartalon kontrollointia. Sääli sinänsä, että käyn tällä hetkellä tallilla vaan kerran viikossa aikaisemman 2-3 kerran sijaan. Tissejä mulla ei juurikaan oo, mikä oli myös joskus aika kauheeta, mutta kaikkeen tottuu ja on ne oikeestaan tollasinaankin ihan kivat.

Noiden jo menneiden kauheuksien tilalle oon kehittänyt uuden, nimittäin mun olkavarret. Ne on joko vähän plösähtäneet viime aikoina, tai sitten vaan näen asiat eri valossa nykyään. Ehkä ne mystiset kilot on hiippailleet sinne. Mun käsivarret ei koskaan oo olleet siitä naisellisimmasta päästä, vaan ne on suht lihaksikkaan malliset ja, no, ei ainakaan sirot. Syy miksi nykyään harvemmin käytän toppeja, huomaa kyllä, että ei esittele mua kaikken vaaleanpunaisimmassa valossa.


Dat ass. Mulla on leveä lantio ja sopivasti ghetto booty, josta olen hyvin ylpeä. Järkytyin itseasiassa itsekin kun otin noita kuvia, että HERRANJUMALA mikä takamus. Varsinkin kun vyötärö on tollainen sopivan kapea. En ymmärrä, kun kaikenmaailman menaisten ja cosmopolitanien farkkuoppaissa neuvotaan häivyttämään leveää lantiota tjms. Mun mielestä leveälanteiset naiset on aivan järjettömän hot (ja näin ollen siis myös minä, kjeh).

Kyllä, jopa mua hieman ahdistaa noiden kuvien julkaisu, koska halusin ehdottomasti sellaiset kuvat, mistä näkee ne ikävätkin muhkurat. En oo mitenkään loputtoman itsevarma, vaikka itestäni tykkäänkin, mullakin on niitä päiviä kun peilistä katsoo takaisin hyvät talvirasvavarastot kerännyt valas, mutta niin on meillä kaikilla.

Mä henkilökohtaisesti en ymmärrä tätä vallalla olevaa mieletöntä laihuuden palvontaa. Kyllä, mun mielestä terveennäköiset, (normaalipainoiset) ihmiset on kauniita, ja kyllä, normaalipainoinen olet myös jos BMIsi on 25. Vartaloiden mallit on erilaisia ja ihmiset tykkää erilaisista vartaloista. Kaikkien mielestä törröttävät luut, tai muhkeat reidet ei ole viehättäviä, mutta jonkun mielestä varmasti on. Niin kliseistä kuin se onkin, niin ihminen näyttää parhaalta silloin, kun se itse kokee näyttävänsä hyvältä, tai vaihtoehtoisesti osaa peittää epävarmuutensa. Ja hei, mulle on mun pikkuisen elämäni aikana jopa kaksi ihmistä sanonut, että mussa ei ole joko tarpeeksi läskiä, tai että musta ei saa riittävästi kiinni.

Mä itse olen sellaisten hoikkien (ei siis laihojen) ja muodokkaiden vartaloiden fanittaja. En näe mitään erityisen kaunista laihuudessa sanan varsinaisessa merkityksessä. Totta kai toiset on luonnostaan tosi laihoja, mutta hei, joku niistä voi sanoa, ettei tykkää kurveista.

Mun lähipiirissä on ja on ollut riittävästi jonkinasteisia syömishäiriöitä potevia ihmisiä ja on aika karua kattoa, miten niiden hiukset ohenee kuukausi kuukaudelta, miten niiden iho kuivuu ja harmaantuu ja muuta kivaa. Sellaisten ihmisten kanssa on tosi vaikeeta olla luonnollisesti, koska yhtäkään väärää sanaa ei saa lipsahtaa, muuten kyseinen tyyppi lopettaa syömisen kokonaan, koska se aivan varmasti jossain tuon lauseen pohjalla tarkoitti, että syön liikaa ja olen lihava ja ruma.

Oon itse tosi suorapuheinen, sarkastinen, kärjistävä, vittuilevakin, mutten koskaan tarkoita sitä pahalla niille ihmisille, joista välitän. Mulle saa myös reilusti vittuilla takaisin melkein kaikesta, enkä siitä kovin paljon loukkaannu, itsetuntoa kun on ihan riittämiin. Ehkä en sitten osaa asettua tarpeeksi epävarmempien ihmisten asemaan. Mun tarkoitus ei siis ole mollata syömishäiriöisiä. Oon vaan väsynyt ja kyllästynyt olemaan huolissani ja välittävä ja varomaan sanojani. Ketä pitäisi syyttää? Yhteiskuntaa ja kauneusihanteita? Työelämän ja koulujen vaatimuksia? Naapurin mummoa? Mä en tiedä, enkä oikeestaan enää jaksa välittää. Kunhan vaan loppuis.

Kaikki saa tietysti laihduttaa ja lihottaa itsejään ihan miten päin ja mihin suuntaan tahansa, mutta mun mielestä muiden ihmisten takia ei kannata yrittää muuttua. Jos joku sanoo sua lihavaksi, se on todennäköisesti henkisesti vajavainen tai muuten vaan viallinen epävarma eliö. Ja kohtuus kaikessa (paitsi meikin ja tukan määrässä, vai miten se meni), se raja voi ylittyä vähän liiankin helposti, painon ja ulkonäön pohtimisen kun ei ehkä kuitenkaan pitäis olla elämän ainoa sisältö.

En tiedä jaksoiko kukaan lukea tätä loppuun asti, mutta te jotka jaksoitte, olisin halukas kuulemaan teidänkin mielipiteitä aiheesta. Kommenttiboksi on avoinna nyt ja aina.

15 kommenttia:

  1. Oot tosi kaunis ja laiha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos! en kyllä koe ihan LAIHA olevani. :D

      Poista
  2. oon miettiny että sä oot sen verran kurvikas muija, että huonolla itsetunnolla siitä saa itellee ongelmia, mutta sä oot ymmärtäny et se on vaa upeeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, parempi hyväksyä tosiasiat ja kääntää ne vahvuuksiski. (:

      Poista
  3. vedät paljaastavatkin asukokonaisuudet niin hyvin sun päällä ettet näytä kun hyvältä niissä! et oo ainakaan mun silmään koskaan näyttänyt tuon kokoisselta mitä nuo kuvat näyttää, oot kaunis eikä mun ja tuskin muidenkaan mielipiteeseen sun ulkonäöstä muuttaa kolme erittäin rehellistä vartalokuvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noista kuvista kyllä tosiaan huomaa, miten paljon kuvakulma ja vaatevalinnat vaikuttaa lopputulokseen. ite oon ihan samaa mieltä: en peilistä näytä ihan tuolta. (:

      Poista
  4. En oo tainnu ennen tänne kommentoidakaan vaikka oon jo pitempään seuraillu, mutta nyt on pakko päästä sanomaan: sulla on aivan uskomattoman ihanat jalat :D Täydellisen malliset mun silmään!

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus!:) Hassua, oon jotenkin aina kuvitellut että oot tosi pitkä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, kovasti! (: mulla on niin iso ego, että annan itestäni pidemmän kuvan, eiku... :D

      Poista
  6. ootpa ihana. :--)♥

    VastaaPoista
  7. Pakko sanoa että sulla on kyllä helvetin hyvä kroppa! Varsinkin jalat ja peppu :D Ole vaan ylpeä noista kurveista äläkä yritä tavitella mitään tikkuvartaloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, ei näin vanhoja postauksia pitäis enää kenenkään lukea.. :D On mulla ehkä tässä reilussa kolmessa vuodessa vähän kroppa muuttunutkin, mutta kiitos!

      Poista
    2. Keskusteltiin just kavereiden kanssa lantion leveydestä ja siitä, mikä on leveä lantio. Kun laittaa googleen hakusanaksi "leveä lantio" ja katsoo kuvahakua, sun kuva itsestäs takaapäin tulee vastaan neljäntenä. Ihan hyvin :)

      Poista