tiistai 21. helmikuuta 2012

Miltä tuntuu olla elossa

Outoa, miten helvetin onnellinen mä tällä hetkellä oon. Pitkästä aikaa sellanen olo, että everything's gonna be so alright ja etten jaksa muuta kun hymyillä. Kummallista. Tänään hilluin koko päivän talleilla ja hyvinhyvin väsy siksi. Jospa huomenna pääsisin karkaamaan jälleen Helsinkiin. Koska kotona en kyllä jaksaisi olla.


 Random kouluhoroilua kai reilun viikon takaa, viimeiset kuvat jotka nappasin Anssin lainalinssillä, nyt on kyllä jo ikävä. Pitää kai vihdoin viimein hommata itellekin joku ton kittipaskan tilalle.








 Viime viikon maanantaina saatiin punapäisten tystyjeni Nooran ja Riinan kanssa neronleimaus ja vietettiin ilta iloisissa iloliemissä. Jännä yö oli, tiistai sen sijaan ei.

 Perjantaina yritin laittaa ruokaa ennen jatkoille lähtöä, mutta onnistuin hienosti tiputtamaan liesituulettimen lasin ja leväyttämään safkat ympäri keittiötä. Jee minä. Kyllä me sitten lopulta saatiin vatsoihimme täytettä ja selvittiin sinne jatkoillekin, vaikka välillä näytti jo suht epätodennäköiseltä.

Lauantaina lähdössä tsiigailemaan Eric Prydzia Circukseen, had fun. Olin kerrankin fiksu ja lähdin sitten jatkojen sijaan suoraan nukkumaan. Reidet on edelleenkin aika nuudelina kahden päivän joraamisen jäljiltä, tseh.

Mutta nyt meikä koittaa kipitellä nukkumaan, huomenna ohjelmassa vaihteeksi talleilua, siivoilua ja toivottavasti stadeilua.

3 kommenttia: