Angstinen heppatyttö skriivailee

Tänään oli ihana ilma. Jaksoin aamulla nousta kuvailemaankin. Saan varmaan vyöryn summerlovereita niskaani nyt, mutta mä haluan jo lunta.  Mun syvälle haudattu romantikkokin heräs taas ruususen unestaan kun kävelin pimeessä kotiin. Sen saman matkan mä oon kävelly niin monta kertaa ja siihen tien pätkään liittyy ihan liikaa muistoja.

Toi kakara on koko syksyn käyttäny vaan siihen, että sais mut kanveesiin selästään. Ollu keskari pystyssä ihan sama mitä siltä on pyytäny. Ja silti mä tykkään siitä enemmän kun yhestäkään kauraturvasta ennen. Olishan mun kaikesta päätellen pitäny tajuta, että se ihan oikeesti on lähdössä, mutten mä halunnu ymmärtää. Totta kai se lähtee sillon kun kaikki menee muutenki jyrkännettä alas.

Ja nyt mua ei huvita mennä edes tallille, en mä halua Suvia enkä Hildaa enkä Sissiä. Mä haluun mun teinikakara-Hukkiksen. Sekin vielä, etten mä jaksa niitä sääliviä katseita siellä.