torstai 7. heinäkuuta 2011

Hotter than Hell

Nerokas postausaika, mut ei kiinnosta toi nukkuminen kun tiedän hikoilevani hengiltä... Oon vaihteeksi kunnostautunut aleshoppailijana ja saanut yli kuukauden tauon jälkeen lakattua kynnet uudelleen.

 Aika jäätävä kuva, jostain syystä edes melkoisen kirkas päivänvalo ei ollut mun puolella. Noista puuttuu vielä glitterit, en sitten näköjään ollut ottanut niistä kuvaa myöhemmin. Go me. Osaan myös upeesti lakata sormet samalla, heh.

 Jonkun random päivän outoa naamaa kriisitukalla.


 Tältä mun oli tarkotus näyttää kun lähdin tiistaina shoppaamaan, mutta jostain syystä vaihdoin ton t-paidan pitkähihaseksi. Kyselin iteltäni aika moneen kertaan sovituskopissa ollessani, että miksi helvetissä.

 Sovittamassa. Päällä oleva paita lähti kotiin, hintaa 7 euroa.

 Näitä kokeilin ensin lähinnä vitsillä, mutta jostain syystä tykästyin kuitenkin. Oon edelleenkin sitä mieltä, että onhan ne aika hirveet, mut hei, sekin voi olla jollain tasolla positiivista.

 Löysin vihdoin mun mustille niiteille käyttöä. Ehkä vähän tekis mieli laittaa niitä taaksekin, mutta saa nähdä.

Tänään käytiin äidin ja siskon kanssa Tokyo 55:ssa sushilla, pitäis muistaa ostaa levää, niin voisin väsästä niitä itekin. Ohjelmassa oli myös salaperäistä mekkohaahuilua, mutta siitä varmasti lisää tuonnempana.. Ja tältä siis näytin. Mahtia, kun kerrankin on paita, jonka kanssa voin käyttää tota vyötä ilman, että saan muutaman ylimääräisen mahamakkaran.

Taidan haluta järkkärin. Tai ainakin noin niinkun väliaikaseksi ratkaisuksi jalan tolle kameralle, mun puolesta vois tää blurratun näköinen peilikuvalaatu jäädä historiaan... No, kohta alkaa työt ja sitten mulla ehkä vähän aikaa on rahaa.

4 kommenttia:

  1. haha, pakko sanoa mutta noiden ihanien hiusten kanssa näytät oikeesti ihan siltä ku soittasit jossai 80-luvun hard rock-bändissä <3

    VastaaPoista
  2. Kitte: mä otan ton kohteliaisuutena. :D niin mä itekin joskus kelailen, kukaan muu ei oo ennen kehdannu sanoa sitä ääneen. :D

    VastaaPoista
  3. Sulla on aivan törkeän ihanat hiukset !
    Ja itse tykästyin noihin shortseihin, ihanat ! ♥

    VastaaPoista