keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Dream Flowers

Taitaa olla taas joku hetki siitä kun oon viimeksi kirjotellut, mutta ehkä koeviikko höystettynä seitsemällä kokeella on ihan riittävä (teko)syy. Ei ole esimerkiks tullut otettua juuri yhtään kuvia, kun naamavärkki on näyttänyt petolinnun pyrstöpuolelta.

Omat fiilikset on kummasti parantunut tässä mitä vähemmäks koulu on käynyt, viime viikolla saatoin vielä nukahtaa pöydän ääreen kirja nenän edessä ja olin ku perseeseen ammuttu karhu ihan koko ajan. Tänään oli viimenen koe, huomenna vapaa, perjantaina palautukset ja lauantaina yo-juhlat. So unofficially it's over now tältä vuodelta.<3 En oikeen osaa vielä asennoitua siihen, että kesäloma alkaa päivien sisällä. Tiedossa on toivottavasti aika mahti kesä. (:

Tänään vihdoin löysin hukassa olleen kamerankin, ja näytin tältä: (joku vois kertoa mitä hittoa tän kuvan laadulle nyt yhtäkkiä tapahtui. O_o)
 Siinä näkyykin sitten osa eilisen saldosta, lähdettiin Isabellan kanssa kirppisseikkalilulle. Hikisen kaksituntisen jälkeen mukaan lähti tollaset ihanat löröhousut ja kukkavillatakki. Noi molemmat vaatekappaleet on jotain niin ei mua, mutta tykkään silti jotenkin kovasti. Hassu minä. Sienitukka, koska likaisuus ja KUUMUUS. Mutta en valita, ihanaa kun on jo kesästä.<3


Mulla ja Isabellalla on tähän pariin yhteishuoltajuus, aluksi ne nyt kotiutui mun luokse. Ja siihen liittyy yksi toinenkin juttu, mahdollisesti eilisen paras ostos, mutta sen mä esittelen ehkä ensi viikon alussa.

Mulla on pikkuisen tukkakriisiä ilmassa. Tykkään kyllä hirveesti mun tukasta pidennysten kanssa, silloin kun se sattuu pelaamaan mun säännöillä, mutta mua vähän himottais rastat. Mutta toisaalta en uskalla, koska mitä jos ne ei sopiskaan mulle, mitä jos mä kyllästyisin niihin? Tukan kasvattaminen on nimittäin hirveintä mitä tiedän, kaikki näyttää vaan kamalalta, eikä tee mieli edes mennä mihinkään.. Saa nähdä, jos haluan niitä tarpeeks kauan... Hmm.

AINIIII EDIT// ME NÄHTIIN FREDERIK!!!

2 kommenttia:

  1. rastat, rastat, rastat !

    ps. jee mainitsit siitä kuumasta kollista ;)

    VastaaPoista
  2. hankalaaaaaaaaaa..... mut sillon pitäis kyllä laittaa myös se medusa. tai septum. tai smiley. :D

    VastaaPoista