torstai 31. tammikuuta 2013

Johnny I hardly knew Ya

Kuvat on ihan paskoja, koska tarkentaessa tilallani oli tuoli ja koska Photobucket on paska. Ja niissä fiittaa random esineitä.

Eilen oli Lassen muutto Kantsuun. Oli ihan paska päivä in every kinda way. Ja oikeestaan aika surullista, vaikka se luukku olikin aika karmee, tai ainakin pieni. Mutta se tuntui kodilta jo ihan ensimmäisistä siellä vietetyistä öistä lähtien ja viimeset 11 kuukautta on kuitenkin tuonut aika paljon hyviä muistoja, joista harvinaisen suuri osa liittyy jollain tavalla siihen yhteen tiettyyn 16,5 neliön komeroon.

Voisin lässyttää kaiken maailman rakastumisista ja muusta herkästä, mutta se ei taida olla ihan mua. Puhumattakaan siitä, että baarista ei ikinä tarvinnu tulla taksilla, keskustaan meni 5 minuuttia etc. Mutta toisaalta, Kanerva bailas toisinaan kaikki yöt. Ja metrot herätti viideltä. Ja joskus löytyi rappukäytävästä nukkuvia spurguja, tai vaihtoehtoisesti jengitappeluita.

Ja edelleen mua vituttaa etten koskaan saanut itestäni sellasta hienoa ikkunalautakuvaa, kun Lasse toi ne hervottomat vahvistimensa ikkunan eteen.

Anyways, Harjutori 2B, I will miss you!

4 kommenttia:

  1. mut hei kantsu on lähellä muo, ni voit tulla useesti kylään ;) ja se on kyllä kans semmonen kallio kakkonen spurguineen sun muineen, ni varmasti on kotosaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. paitsi että Lasse asuu siellä hyväosasten puolella talossa, joka on täynnä jtn lesta,u,,oja joilla om korvat varmaan pyllyssäänkin, talon järjestyssäännöissä mm. lukee, että rappukäytävässä tulee liikkua mahdollisimman hiljaa ja ovet sulkea niin äänettömästi, kuin mahdollista. :D

      mutta tuun kyllä kyläilemään usein!

      Poista