tiistai 13. lokakuuta 2015

Uutta kalustoa

Tulin nyt pikaisesti päivittelemään vähän ensitunnelmia uuden kameran kanssa. Teknisiin yksityiskohtiin en nyt jaksa juurikaan paneutua, kun en saanut testikuvia .jpg-muotoon, koska mun koneella oleva photari ei ilmeisesti tue tota uudempaa raw-tiedostomuotoa ja Lassen kone on atm osissa meidän makkarin lattialla nyt kolmatta päivää, heh.

Ostin siis eilen käytetyn Canonin EOS 70D:n. Pieni ajatus kävi päässä, että olisiko pitänyt harkita täyttä kennoa, mutta kun tuo pääasiallinen putki ei ole semmoisen kanssa yhteensopiva, totesin että eiköhän cropillakin vielä pärjää aika pitkään, tykkään kumminkin tuosta objektiivista enkä jaksa alkaa metsästämään uutta ja myymään tuota. Aikaisemmin on siis ollut käytössä Canonin 550D, joka on kyllä tähän asti palvellut hyvin, ja jonka kaikki komennot tunnen kuin omat taskuni. Siksi onkin tuntunut lähes vastenmieliseltä lähteä tutustumaan uuteen kameraan, kun tuntuu ettei sitä osaa käyttää ollenkaan. Logiikka on kyllä onneksi vanhaa tuttua Canonia, ja kyllä ne kaikki toiminnot pienen hakemisen jälkeen löytyvät, nappeja vaan on kovin paljon enemmän.

  Muotoilultaanhan tuo 70D on hyvin samankaltainen kuin 550D, joskin jokaiseen ilmansuuntaan sentin, pari isompi. Oikeastaan ton meikän Sigman putken kanssa fiilis käteen on suuremmasta koosta huolimatta mukavampi, koska putki painaa niin paljon, että se on 550:sen kanssa tuntunut tosi epävakaalta ja kameran kannattelu on ollut ranteelle aika raskasta. Ote kamerasta on vähän isomman kahvan ansiosta parempi, joskin mulla on kämmen jumissa oksasaksien käytöstä, niin nyt tuntuu hiukka epämukavalta. :D


Koon lisäksi muutama muu ero löytyy ulkoisesti, nappeja on siis jonkin verran enemmän ja kuvatilan valintakiekko on eri puolella kameraa, mikä nyt ei sinänsä mun elämää vaikeuta, koska käytän melkein pelkästään manuaalia. Lisäksi tässä 70D:ssä on kääntyvä näyttö ja oon nyt pariin kertaan saanut itseni kiinni tuijottamasta sitä näytön nurjaa puolta, kun olen ajatellut, että ehkä se olisi hyvä pitää kiinni kun sitä ei tarvi. :D Mutta eiköhän siihen ja kaikkeen muuhunkin opi.


Eri tarkennusvaihtoehtoja oon myös nyt yrittänyt kokeilla, mutta vielä en ole ihan päässyt jyvälle niiden parhaista puolista. Pitänee hieman lueskella...

Koitan päästä tässä lähipäivinä kuvaamaan jotain vähän mielenkiintoisempaa kuin sohvatyynyjä ja ovenkahvoja (kyllä vain, minä ja mun laadukkaat testikuvat), joten ehkäpä tännekin ilmaantuu sitten jotakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti