sunnuntai 9. elokuuta 2015

I swear I lived

Olen vielä olemassa ja ihan hengissäkin, töitä on riittänyt ja navetoimisen lisäksi olen jaksanut lähinnä nukkua paljon. Tuntuu tosi oudolta, että mulla on harjoittelua jäljellä enää kolme viikkoa, ihan hullua! Ihan vastahan mä aloitin ja ihmettelin, miten ihmeessä mä oppisin muistamaan kaikkien lehmien nimet ja jokaisen työvaiheen ilman apua, mutta niin vaan olen yksinkin selvinnyt jo aika monesta hankalasta tilanteesta.

Toisaalta on ihanaa sitten syyskuussa päästä kotiin, mutta mulle tulee kyllä noita "tyttöjä" ihan järjetön ikävä, kaikki lehmut on niin mielettömiä tyyppejä. On jo valmiiksi haikea olo, harmi kun Kalajoki on niin kaukana, voisin tulla tänne töihin vaikka joka viikonloppu. Parempaa ja opettavaisempaa harjoittelutilaa en olisi kyllä osannut edes toivoa.



Yhden vapaaviikonlopun vietin mökillä itsekseni, vaikka mun sukulaiset ihania onkin, kaipaa sitä kumminkin vähän omaakin rauhaa välillä. Mummolan vintiltä löytyi kuolleita pääskysiä, raukat ei olleet löytäneet ajoissa ulos.




Tänä viikonloppuna käytiin Jyväskylässä viettämässä Lassen viimeinen lomaviikonloppu ja räpsäistiin sitten Kuokkalan sillan kupeessa parit kuvatkin. Anssi muokkasi nää mulle, ehkä suurin syy mun postausten olemattomuuteen on ollut, että en vaan jaksa avata Photaria tällä omalla rutkullani. Varsinkin kun Lightroomilla sais niin paljon helpommin väkerrettyä kivoja juttuja.

Katsotaan jos saisin aikaiseksi mennä vielä joku kerta kameran kanssa navetalle, niin voisin esitellä lehmuja! Vaikka se nyt tuskin kiinnostaa ketään muuta kuin mua itseäni, en puhukaan nykyään mistään muusta. Mutta kun ne on niin ihania.

Oon tässä miettinyt, että käyttekö te hei tyypit täällä ylipäänsä enää? Sanokaa pöö tai jotain! :D

4 kommenttia: