sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Sun ympärillä kaupunki nukkuu sikeään




Hilla tanssii ihan pian vanhat, käytiin tänään ostelemassa mm. hiusvärit, muita hiusjuttuja ja meikkejä sitä varten, koska oon lupautunu hoitamaan kampauksen ja meikin. Harjoteltiin tänään vähäsen, vaikka kiharrin olikin unohtunu matkasta. Kiharat on siis tehty suoristusraudalla, siks ne roikkuu tuolta takaa vähän hassusti. Hiuskorukin näköjään meinaa tippua, ehm.

Oltiin kuitenkin molemmat hyvin tyytyväisiä lopputulokseen, nyt pitää vaan toivoa että osaan toistaa saman vielä uudestaan. Kuvat on kamalia (laadun puolesta siis, Hilla on ihana), koska valoa oli huonosti ja Hillalla oli vähän kiire bussiin.


Lasse on Anssin kanssa polttarireissulla Prahassa (Anssin polttareilla, huom.) ja tylsistyin täällä kun Hilla lähti. Oisin kovasti halunnut lähteä jonnekin, mutta en saanut ketään mukaan. Jonnekin keikalle voisin lähteä yksinkin, mutta eihän täällä tietenkään tapahdu mitään. En oo pitkään aikaan laittanukaan näitä mainioita järkkäripeiliselfieitä blogiin, mutta olkaapas hyvä, 'cos I'm fabulous. Villatakin ostin tänään Ginan aleista, mulla on vissiin joku juttu tommosiin isoihin, löysiin, taskullisiin rätteihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti